Yrityksemme on saanut rahoitusta Euroopan unionin Ruokaviraston ja ELY:n jakamasta Maaseutuyritysten kehittämisrahastosta 2025.
Yhtiö hankkeen avulla edistänyt vientiä nimenomaan Sveitsin markkinoille, joka EU:n ulkopuolisena maana asettaa omat regulaatiohaasteensa. Hankkeen avulla yhtiö on palkannut Sveitsissä toimivan ja diagnostisen testauksen tuntevan konsultin, joka on osannut ohjata Reagenaa paikallisesti. Lisäksi hankkeen avulla yhtiö on osallistunut kahteen myynti ja markkinointitapahtumaan joissa toisessa julkistettiin yhtiön tuotteella tehty tieteellinen evaluaatio.
Lisätietoja julkaisusta
Timo Ristola, CEO
